Mahdotonta keskustella!

Suomeen on kehittynyt ikävä, jopa vastenmielinen ilmapiiri. 

 

Keskustelu on lähes mahdotonta, koska väärinymmärtämisestä on tullut normi, ja selittäminen on tehty mahdottomaksi. Kuuntelemisen sijaan sinut leimataan halventavilla nimityksillä, ja nimittelijä kuvittelee olevansa ”hyvä ihminen”.

 

Todellisia kysymyksiä ajassamme ovat ne isot linjaukset. Niiden tarkastelu on jokaisen ihmisen selviytymiskeino, koska meidän täytyy ymmärtää, mihin meitä ollaan ajamassa. Esimerkiksi 1991 asti maailmassa oli kaksi päälinjausta: Venäjän imperialistinen hanke eli Neuvostoliitto, joka pyrki sitomaan omaan leiriinsä noin puolet maapallosta, ja se tehtiin väkivallalla, sekä toisaalla ns. läntinen järjestelmä, joka väitti edustavansa vapautta ja demokratiaa. 

 

Kun Neuvostoliitto onneksemme kaatui, syntyi illuusio ”historiattomasta” ajasta, jossa ei enää olisi suuria linjauksia. Ihmiskunta jotenkin vaan yhdentyisi maailmanlaajuisten järjestelmien puitteissa ”maailmankyläksi”. 

 

Perustotuus on kuitenkin se, että valtatyhjiö täyttyy aina, ja siksi suuri kysymys on tämä: kuka sen vallan on kaappaamassa?

 

Vallan lisäksi joudutaan tarkastelemaan ihmisoikeuksia. Mikä on ihmisen, yksilön, sinun ja minun, asema uudessa maailmanjärjestyksessä? Kun kaikki näyttää muuttuvan kovaa vauhtia, kuka on muutoksen takana ja mihin suuntaan yhteiskuntia ajetaan?

 

Kuva

 

Onko ihminen tästä eteenpäin pelkkä viivakoodi, jota hallinnoidaan ja ohjaillaan ylhäältäpäin?

 

Jotkut huutavat ”salaliittoteoreetikkoa”, mutta se vain vahvistaa perusväitteeni: keskustelu on mahdotonta, koska on niin tärkeä leimata muita keskustelijoita. 

 

Esitän pari aihetta, joista keskustelu on lähes mahdotonta. 

 

HOMOSEKSUAALISUUDEN PROPAGOINTI

 

Olen varmaankin sanonut tämän usein aiemminkin, mutta sanon tämän uudestaan. 

 

On täysin samantekevää, mitä aikuiset ihmiset tekevät makuuhuoneessaan ja yksityiselämässään. Yksityiselämä on yksityiselämää, eikä sitä tulisi mitenkään yhteiskunnallistaa eikä ainakaan tuputtaa. 

 

Homoseksuaalisuuteen liittyvä oleellinen kysymys on lisääntyminen vs. depopulaatio. Depopulaatio on ohjelma, jolla pyritään vähentämään ihmiskunnan määrää. Heteroseksuaalisuus lisää ihmiskuntaa, homoseksuaalisuus vähentää sitä. 

 

Oleellinen kysymys onkin: halutaanko lapsilukua pienentää, ja lisätä sellaisten miesten ja naisten määrää, jotka kieltäytyvät lisääntymästä. Mitä tämä tarkoittaa pienten kansojen, kuten Suomen, tulevaisuudelle? Yksinään homoseksuaalisuuden propagoiminen ei vaikuta kansakunnan väkilukuun, mutta se on pikemminkin osa isompaa kuviota. 

 

Homoseksuaalisuudesta keskustelu johtaa välittömästi ”homofoobikko”-haukkumasanan huutamiseen.

 

VAMMAISET

 

On itsestään selvää, että yhteiskunnan tulee antaa resursseja vammaisten hoitotyöhön. Se ei kuitenkaan ole tässä oleellista. 

 

Vammaisista keskustelu on lähes mahdotonta, koska siinä törmää nopeasti voimakkaisiin tunteisiin. Ei niin, että keskustelussa puolustettaisiin vammaisia vaan pikemminkin haukutaan muita keskustelijoita eli kehitetään voimakasta vihaa, koska joku toinen keskustelija ei ole samaa mieltä vammaisista. 

 

Tunnetason yhteys logiikkaan on siinä, että koska vammainen on puolustuskyvytön, jokainen, joka ei 100% tue kaikkea hyvää vammaisille, haluaa suoraan vahinkoa vammaisille, puolustuskyvyttömälle.

 

Sen sijaan, haluaisin kysellä, mitkä ovat ne syyt, jotka ovat johtaneet vammojen, perinnöllisten sairauksien ja monien kyvyttömyyksien räjähtämiseen yhteiskunnassamme. Mitä kaikkea raskaana olevat naiset saavat tehdä odottaessaan lastaan, ja näkeekö kukaan korrelaatiota näiden asioiden kanssa. Ja onko lapsen syntymän jälkeen tapahtumilla mitään korrelaatiota. Esimerkiksi tutkitaanko rokotusten seurauksia riittävästi? Kysymys ei ole siitä, ovatko rokotuksen ”luotettavia”, tai haluaako joku pahaa toisille, vaan siitä, onko niitä tutkittu? 

 

Ennen vanhaan lähes kaikki olivat reippaita alakoululaisia, ja sitten aikanaan melkein koko ikäluokka meni armeijaan (miehistä), myös ns. kumipääkomppania. Syrjäytyneitä ei ollut, tai he vain pärjäsivät mukana. 

 

Nykyään myös armeijasta vapautetaan ennätysmäärä nuoria miehiä, ja syrjäytyneisyys on ennätysluokkaa. Samaan aikaan ei voi olla ihailematta vanhempien tai ammattihoitajien näkemää vaivaa vammaisten auttamiseksi, mutta kysymys ei ole siitä, hoidetaanko vammaisia hyvin (yleensä hoidetaan, ja kohdellaan, hyvin). 

 

Kyse on siitä, miksi vammaisia on niin paljon? Onko siellä taustalla depopulaation tavoitteita? 

 

Lapset eivät ole lemmikeitä eikä leluja. Lasten elämäntehtävä on kasvaa terveeksi aikuiseksi, ja ottaa vastuu sekä työelämässä että kielen, kulttuurin, perinnön ja tiedon ja taitojen välittäjinä sitäseuraaville polville. Yksikään vammainen ei pysty kantamaan vastuuta edes itsestään, saatikka laajemmista yhteiskunnallisista tehtävistä, eikä yleensä myöskään lisääntymään. Depopulaatiota?

 

Lasten elämäntehtävästä ei kuitenkaan puhuta enää mitään. Yhteiskunnallisessa debatissa ei ole enää tulevaisuutta. Lapsia ei kehoteta tekemään. Ihmiset ovat pelkkää ”työvoimaa”, ja työvoimaa saa ulkomailta. Maahanmuuttajat vertautuvat orjiin, jotka lasketaan numeroina (lukumääränä) ja heitä haalitaan maahan samassa hengessä kuin aikoinaan plantaasien orjia. 

 

Lasten tekemisen sijaan paasataan homojen oikeuksista. Suomalaisten lasten sijasta haalitaan maahanmuuttajia, joiden lapset eivät ensisijaisesti kanna sielussaan suomalaisen kulttuurin rakennuspalikoita. En sano, että suomalainen kulttuuri olisi erityisen arvokas sinänsä, mutta jokaisessa yhteisössä on aina kulttuuri. Meidänkin päällemme tuputetaan kulttuuri-imperialismin kautta vieraita arvoja, ja niitä on myös laajalti omaksuttu. 

 

On meistä jokaisesta kiinni, että ylläpidämme suomalaisia arvoja, koska kaikissa muissa maissa ylläpidetään aina paikallisia arvoja. Yksilönä ehkä epäonnistumme perinnön siirtämisessä seuraavalle sukupolvelle, mutta silloin on hyvä, jos yhteiskunnallisesti pidetään kiinni yhteisistä arvoistamme. 

 

Tätä kaikkea vastaan on nykyinen ilmapiiri, joka tukahduttaa keskustelun. 

 

Tähän teemaan kuuluu myös maahanmuuttokeskustelu, joka nopeasti vaiennetaan rasismi-syytöksillä. 

 

Vuosikymmenien aikana olen täysin tottunut siihen, että vieraassa valtiossa ei saa oleskella oman tahdon mukaan, vaan oleskelua on aina rajoitettu ja esimerkiksi työnteko on usein täysin kielletty. Mitään rahaa ei anneta mistään, koskaan, millään perusteella, päinvastoin: kaikesta joutuu maksamaan, usein tuplasti paikallisiin verrattuna. 

 

Siinä mielessä Suomen vallitseva käytäntö on totaalisen käsittämätön, koska pelisäännöt ovat uskomattomat, omituiset ja jokseenkin yleistä oikeuskäsitystä loukkaavat. 

 

Niinpä maahanmuutosta tulisi keskustella nimenomaan pelisääntöjen kautta, puuttumatta millään tavoin eri ”rotujen” ominaisuuksiin. 

 

Keskustelu on tärkeää. Keskustelun ansiosta ihmiset saavat purkaa henkisen turhautumisensa sanoiksi, ilman että tarvitsee tarttua ”miekkaan”. Onkin usein toistettu tosiasia, että ”kynä voittaa miekan”. Kynän avulla, kirjoittamalla, voi ilmaista asiansa ilman että tarvitaan väkivaltaa ja joukkotappeluja. 

 

Jospa saisimme edes keskustella!

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s